top of page

HISTORIA

Marraskuussa 1981 perustetun kirjoittajayhdistys Ernestin perustajajäsenten tavoitteena oli koota yhteen lukemista, kirjoja ja kirjoittamista rakastavia ihmisiä. Perustajajäseniä olivat Kaija-Leena Fabritius, Liisa Hukkanen, Kaija-Leena Hänninen, Ritva Jokio Lintunen, Matti Kolmonen, Raija Niemi, Kaija Piispa, Kalevi Rytkönen, Sirpa Taskinen, Merja Turunen, Minna Turunen ja Arto Ylhävaara. Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Liisa Hukkanen.

Kirjoittajayhdistys Ernesti on toiminut siis kohta 40 vuotta aktiivisesti ja toiminta on ollut monipuolista. Julkaisuja alettiin tehdä heti, ja ensimmäinen lehti ilmestyi jouluksi 1983 ja seuraava seuraavaksi jouluksi. Antologioita on koottu tähän mennessä 7. Ensimmäinen ilmestyi jo v. 1985 ja viimeinen 2016 yhdistyksen 35 -vuotisjuhlien kunniaksi.

Aktiivisena yhdistyksenä Ernesti on aina tehnyt ja tekee yhteistyötä muiden kulttuuritoimijoiden kanssa ja niinpä yhdistyksen jäseniltä syntyi vuosina 1988- 1994 näytelmäkäsikirjoituksia, joita esitettiin rantasalmelaisin näyttelijävoimin. Kaksi näytelmistä sai myös tunnustusta. Jotunia, Jotunia (1988) sai toisen palkinnon kansalais- ja työväenopistojen näyttämöpäivillä Pietarsaaressa 1988. Vladimir Vysotskin elämästä kertova näytelmä Sudet, vuori, hevoset (1992) sai puolestaan ensimmäinen palkinnon kansalais- ja työväenopistojen näyttämäpäivillä Pietarsaaressa 1992, ja se valittiin Mikkelin Työväen Näyttämäpäiville 1993. Esitys vieraili myös Inkerinmaalla Hatsinassa ja useilla paikkakunnilla Suomessa.

Julkaisuluettelon kokonaisuudessaan löydät täältä

 

Kunnan kulttuuritoimen kanssa on järjestetty teatterimatkoja jo monien vuosien ajan. Kuopion, Mikkelin, Pieksämäen ja Varkauden teatterit ovat tulleet tutuiksi, ja monet draamat ja komediat ovat koskettaneet ja naurattaneet teatterin ystäviä.

Vuosien varrella Ernesti on järjestänyt myös lukuisia kirjailijavierailuja, kirjoituskursseja- ja kilpailuja, teatteriretkiä, kirjallisuusiltoja ja lapsille satutunteja. Ernesti ja ernestiläiset ovat mukana kotikunnan erilaisissa tapahtumissa ja myyjäisissä, ja kansainvälisiä yhteyksiä jäsenet ovat pitäneet mm. Inkerinmaalle Hatsinaan ja Vienan Karjalaan Borovoihin. Ernesti on mukana Suomen Kirjailijaliiton kirjailijayhdistysten verkostossa ja Etelä-Savon kirjoittajayhdistysten yhteistoiminnassa.

 

 

ERNST LAMPÉN

Yhdistys on saanut nimensä monipuolisen kulttuuripersoona Ernst Lampénin (1865-1938) mukaan.

Lampén teki elämäntyönsä opettajana, mutta hänet tunnetaan myös savolaisuuden apostolina, matkailijana, kirjailijana, lehtimiehenä, musiikkimiehenä ja vapaa-ajattelijana.


Myöhemmin Iso-Keisarina tunnettu Lampén vietti lapsuudestaan neljä vuotta Rantasalmella, mitä aikaa hän kuvaa kirjassaan Pappilan lapset (1929). Kirjassa Lampén muistelee 50 vuotta Rantasalmelta lähtönsä jälkeen elämää pappilassa ja Rantasalmella ja piirtää siitä mielenkiintoista aika- ja henkilökuvaa.

Lisää Ernst Lampénin historiasta täällä. 

bottom of page